Ah tätä maalaiselämän iloa. Tässä ei oo mitään järkeä. Siis täysin idioottimaista asua hornan kuusessa, kaukana palveluista, kaukana töistä, kaukana kaikesta. Periaatteessa palvelut on lähellä. Mutta käytännössä ei. Maitoa saa, päivähoitoa löytyy ja koulujakin voi käydä. Julkisia kulkee - ainakin kerran tunnissa. Hienoa - kilometrejä autolla kertyy PALJON. 

Niinku nyt eilenkin. Piti päästä apteekkiin illalla klo 19. Eipä hätää, lähin avoin löyty 35 km:n päästä. Eli siis 70 kilsaa ajoa, että sai akuuttiin pakolliseen tarpeeseen ensiapua.

Vaan iteppä tuota on paikkansa vapaaehtosesti valinnut. Onhan se toisaalta hienoa, että on paljon tilaa - sekä sisällä että ulkona. Meidän teinit ei suostu muuttamaan kaupunkiin. Mikä on musta ihan outoa. Mutta mitäpä minä siitä ymmärrän, kun oman nuoruuteni oon viettäny kaupungissa. 

Nyt on kyllä sellanen olo, että valittaa voi vaikka sukkien väristä. Että eipä enempiä tällä kertaa.