Tää on ehkä vähän kliseinen juttu, mutta ajattelin välillä turista vähän arkisemmista asioista. Niinku nyt vaikka parittomista sukista. 

Niin, meilläkin siis tehdään kaikkea tavallista. Kuten ruokaa, pestään pyykkiä ja tilataan siivoojia. Jep, totta. Jokinen tovi on kulunut siitä, kun ite on tullu luutun varteen tartuttua. Ensin siitä oli huono omatunto. Nykyään tunteena on pelkkä ilo ja helpotus. Kiitos kotitalousvähennys!!!

Mutta siis ne sukat. Jotenkin tässä on jo tottunut siihen, että puhtaiden pyykkien lajittelussa sukille on sellanen hervoton koppa, josta jokainen voi valita haluamansa jalkaan. Tämä aamuna taas kyllä heräsin tähän maailmaan. Teinixit oli lähdössä kouluun. Ensin vilkaisin pojan jalkoihin. Hmmm...ei paha. Toisessa jalassa musta ja toisessa harmaa sukka. Kohtuu sävy-sävy meininkiä. Sitten katse kohti teinixittären varpaita. Siis OMG O_O. Kuvitelkaa kaikista maailman väreistä ne jotka huonoiten sopivat yhteen. Lisätkää siihen kuviot, jotka eivät muistuta toisiaan millään asteikoilla. Ne oli just ne.

Voihan siis olla (ja varmaan onkin) etten ymmärrä muodin päälle. Mutta oleellinen kysymys mun kannalta on, että missä ne kaikki sukkien parit ovat? Koska minä olen se, joka yleensä sukkia tähän taloon ostan, niin tiedän 1000%:sesti, että ostettaessa kaikilla on pari. Ja ehkä vielä oleellisempi kysymys: miten jatkossa estän sukkia eksymästä toisistaan?

En löytänyt edes Martoilta tyhjentävää vastausta tähän. Voih.

No jopas on iloisella päällä ollut tämä kirjoittaja. Ei mulla ihan oikeesti noin tylsää oo! Ihan totta! Se on vissiin joku näissä näppiksissä, joka laittaa purkamaan kaikki angstit.

Kyllä mä oon oikeesti ihan ÄLYTTÖMÄN onnellinen monesta asiasta. Niinku nyt vaikka siitäkin, että mulla on aivan ihana perhe. En voisi kuvitella elämää ilman näitä rakkaita ihmisiä. Vaikka joskus patittaa, niin ketäpä ei. Olen saanut mahdollisuuden opiskella juuri sitä alaa mikä eniten maailmassa minua on kiinnostanut. Ja sitten mulla on työ joka antaa ja ottaa ja josta maksetaan kohtuullinen korvaus. Vaikka työkin joskus patittaa, niin ketäpä ei. Mulla on rakkaita ystäviä. Kaikkein tärkeintä on, etten ole yksin.

Kylläpäs sitä nyt herkistellään. Hih.

HAA! Kerrankin oon näppäimillä juuri silloin, kun nenästä ja korvista nousee uhkavaa käryä.

Mitä kummaa meidän talossa tapahtuu. Miksi minä aina hoidan laskut? Miksi mies-rukka ei sitä kestä? Ja jos vahingossa sattuu olemaan näköetäisyydellä ko. toimituksen aikana, niin loppuilta meneekin kannatellessä murheen murtamaa miehen mieltä. Noh, tietenkin tämän voisi tehdä joskus tehdä. Onhan jokaisella oikeus.... Mutta kun alkaa olla vuosikymmenien kokemus tästä joka kuukausi tapahtuvasta episodista, alkaa jo vähän heittämään ketutuksen puolelle.

Kun tähän vielä yhdistetään isän ja teini-tyttären välinen totaalinen ajoittainen yhteisymmärtämättämyys...ja kuka taas kannattalee? Kukahan

Niin että mitä siis kannattelee? Miten sitä nyt kuvaisi; se on sellainen mustanharmaa pilvi, joka leijuu talossa ympärillä jokapuolella. Sitä ei pääse pakoon, se hiipii ovien ja kynnysten alta. Se kuuluu huokailuina nurkissa. Se antaa ymmärtää, että purkauksen voima voisi olla suurempi ja tuhoisampi kuin Hiroshiman pommi.

Miten kannattelee? Yrittää olla hengittämättä, ettei pilvi hajoa ja levitä totaalituhon ydinjätettä. Häätää tuota pilveä valtavalla energiavoimalla.On ylikorostetun huoleton, välinpitämätön ja lepsu. On kehittänyt teflon-pinnan, johon ei tartu mikään maallinen murhe.

Meneekö rahaa paljon tai vähän? Ihan sama. Hengissä on selvitty tähänkin asti. Tai jopa vähän enemmänkin. Valvooko teinit kymmeneen vai yhteentoista? Ihan sama. Oikeesti. Onko piha hoidettu ja nurmikot ajettu? Ei todellakaan vois enempää kiinnostaa.

Nih!

Ah tätä maalaiselämän iloa. Tässä ei oo mitään järkeä. Siis täysin idioottimaista asua hornan kuusessa, kaukana palveluista, kaukana töistä, kaukana kaikesta. Periaatteessa palvelut on lähellä. Mutta käytännössä ei. Maitoa saa, päivähoitoa löytyy ja koulujakin voi käydä. Julkisia kulkee - ainakin kerran tunnissa. Hienoa - kilometrejä autolla kertyy PALJON. 

Niinku nyt eilenkin. Piti päästä apteekkiin illalla klo 19. Eipä hätää, lähin avoin löyty 35 km:n päästä. Eli siis 70 kilsaa ajoa, että sai akuuttiin pakolliseen tarpeeseen ensiapua.

Vaan iteppä tuota on paikkansa vapaaehtosesti valinnut. Onhan se toisaalta hienoa, että on paljon tilaa - sekä sisällä että ulkona. Meidän teinit ei suostu muuttamaan kaupunkiin. Mikä on musta ihan outoa. Mutta mitäpä minä siitä ymmärrän, kun oman nuoruuteni oon viettäny kaupungissa. 

Nyt on kyllä sellanen olo, että valittaa voi vaikka sukkien väristä. Että eipä enempiä tällä kertaa.

Taas vois listata tuhannen kipaletta keskenjääneitä projekteja. Vaan niinhän mä tuolla jo heti alkuun vähän uhittelin, että TÄMÄ ei nyt ainakaan vois jäädä kesken. Mut ei kai sitä lasketa jos nyt muutaman viikon on kirjottamatta? Ei lasketa. Ei. Ei jäänyt kesken. Aim bäk.

Ja sitten on se toinen projekti. Mikä kumma on tuo rengas, joka saa kaikki vaatteet näyttämään makkarankuorilta? Oon kovasti yrittäny sitä saada pois. Ajatuksen voimalla. Ei lähde, ei. Projekti "Bikinikuntoon Joulukuuksi" on alkanut jo 8 kertaa. Viimeisen kahden kuukauden aikana. Eilenkin se alkoi. Ja ylläri-ylläri - jatkuu vielä tänään. Katsotaan sitten taas huomenna. Mutta mullahan on ruhtinaalliset 13 viikkoa aikaa. Ei mitään hätää. Rengasta on - hmmmm - n. 15 painoyksikköä. Ei mitään hätää. Oonhan jo 8:ssa viikossa saanu yhden painoyksikön pois. Valkoinen valas saapuu satamaan. Ou jee.

Kyllä nolottaa. Sitten Joulukuussa.

Mut hei - iloisiakin asioita tapahtuu. Sain ylennyksen syksyn kunniaksi. Mainetta, kunniaa, vastuuta ja maallista mammonaa. Eikä nolota yhtään.

Kuopus 3-v keksi tänään uutta sanotusta tuttuun lauluun. Pikku Kakkosen jälkeen potalta kuului tuttu sävel: "Täältä tulee hirmuinen kakka. TilipitappiTilipitappi..."